sunnuntai 8. elokuuta 2010

3. elokuuta 2010

Beaufortinmerellä

70º58.676´ N, 153º34.607' W

Merellä olo sujui hyvin, terävästä aallokosta johtuen tosin ei aivan yhtä rauhallisissa merkeissä kuin syvemmillä vesillä. Pelkkä mesaani riitti pitämään keulan hiukan tuulen silmästä sivussa, ja ajelehtimisnopeutemme oli hiukan alle solmun. Tuuli nousi puuskissa 40 solmuun, ja vallitseva tuuli oli koko maanantain 35 solmua. Ajelehdimme virran avittamana 34 tunnissa 30 mailia juuri sopivaan paikkaan Barrow Pointista länteen. Päätimme nyt nostaa purjeet ja suunnata keulan kohti Tuktoyaktukia, jonne oli matkaa noin 500 mailia.


Alun 35 solmun sivumyötäinen teki purjehduksesta nautinnollista, mutta yötä kohti vauhti hiipui ja hyvä niin, koska aamuyön jäävahti lipsahti torkahduksen puolelle. Herätys oli rajun puoleinen, kun saavuimme jääkentän reunaan. Ensimmäiset jäälohkareet antoivat onneksi varoituksen, ja ehdimme kääntää veneen juuri ennen kuin se olisi törmännyt jäälauttaan. Jatkoimme rantaa kohti kunnioittavan matkan päähän jäärajasta ja löysimme rannan tuntumasta noin kolmen mailin jäävapaan väylän. Seurasimme yhdeksän metrin syvyyskäyrää, joka piti meidät sopivan kaukana ahtojääkentästä. Saimme pitkästä aikaa nauttia auringon valosta ja lämmöstä. Lämmön ansiosta näimme myös ensi kertaa merkillisen ilmiön, jolloin kaukana merellä olevat ajojäät näyttävät venyvän pilvenpiirtäjän korkuisiksi torneiksi, jäälohkareiden yläpuolella roikkuu niiden peilikuva ja vielä horisontin takana olevat jäät näkyvät taivaaseen asti ulottuvana pystysuorana jääseinänä. Tämä harha syntyy ilmakerrosten erilaisista lämpötiloista ja on nimeltään Novaja Zemlia -ilmiö (Novaya Zemlya Effect).


Ajojäätä oli joka puolella väylällämme, mutta päivänvalossa ne oli helppo havaita, ja tutka näytti pienetkin ajojääkalikat. Tai niin me uskoimme, kunnes vahtivuorossa oleva syventyi kirjoittamaan blogitekstiä tutkan ääressä. Äkkiä kuului valtava pamahdus! Olimme osuneet ajojäähän viiden solmun nopeudella. Lokikirjassa lukee: ”Ei vaurioita (fyysisiä!)”. Uskomatonta, miten kammottava ääni jäähän törmäämisestä syntyy. Onneksi siitä on tullut toistaiseksi vain raapaleita myrkkymaaliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti