keskiviikko 25. elokuuta 2010

25. elokuuta 2010

Edelleen Gjöa Havenissa


Olemme edelleen ankkurissa Gjöa Havenin lahdella. Eilinen jää- ja sääkarttojen tutkiminen ja keskustelu Peterin kanssa johti ratkaisuun pysyä täällä odottelemassa parempaa keliä. Jäät ovat tällä hetkellä irti Boothia Peninsulasta, mutta tuuli tulee olemaan 25 solmua pohjoisesta, jopa hiukan luoteestakin, useamman päivän ajan. Se saattaa ajaa jäitä taas itään ja tukkia reitin. Tiedämme, kuinka nopeasti jäät voivat liikkua, eikä meillä ole pienintäkään halua jäädä niiden alle. Lisäksi Bellot Straitin itäpää on edelleen tukossa, ja Prince Regent Inletin koillistuulet työntävät jäitä jatkuvasti salmeen, mistä vuorovesi työntää niitä pitkälle Peel Soundiin. Moottorointi jäiden joukossa 25 solmun täysvastaisessa ei oikein kiinnosta, jos ei ole aivan pakko, eikä pakkoa ole näkyvissä vielä pitkään aikaan. Selvää on, että jäät sulavat vielä ainakin pari viikkoa, ja tilanne paranee.


Onnetonta on se, että uusi autopilotin pumppu olisi ollut täällä eilen, jos olisimme sen aikanaan tilanneet. Oletimme kuitenkin silloin, että pääsemme jatkamaan Gjoa Havenista lähes saman tien, emmekä halunneet jäädä odottelemaan pumppua. Autopilotti on testattu eilen ja se toimii. Polttoainesuodattimet on myös vaihdettu. Aikanaan Havaijilta saamamme likainen polttoaine näkyy vielä suodattimissa, mutta tilanne paranee joka vaihdon jälkeen. Olemme nyt 1000 polttoainelitran vaihtojaksossa.
Ruotsalainen Ariel 4 kuuden hengen miehistöineen saapui eilen ennen puolta päivää. Ruotsalainen Anna kahden hengen miehistöllä saapui eilen iltapäivällä ja puolalainen Solanas myöhemmin illalla. Lahdella on todennäköisesti ensimmäistä kertaa kaikkiaan neljä purjevenettä yhtä aikaa, ja pohjoismaat ovat vahvasti edustettuina.


Kävimme tutustumassa kunnantalolla Gjoa Havenin historiaan. Pormestarikin tuli kättelemään ja toivottamaan meidät tervetulleiksi. Kylällä järjestetään nyt parhaaseen sesonkiaikaan kaikenlaisia tapahtumia. Tänään taiteilija Tookie Pootoogook valmistaa kaiverrustöitä, ja Satii Gustaw neuloo lapasia ja hattuja. Huomenna pitäisi kaupungintalolla olla laajempikin kaiverrustöiden näyttely, mutta jätämme sen mielihyvin väliin, jos vaihtoehtona on päästä jatkamaan matkaa.
Illalla on taas jää- ja sääistuntojen aika. Odotamme kärsimättöminä uutta tietoa ja olemme valmiina lähtöön heti, kun kunnon sääikkuna aukeaa.

1 kommentti:

  1. Kyllä on jännittävää! Seuraamme täällä intensiivisesti blogianne. Ei oikein edes tiedä mitä kirjoittaisi... sitkeyttä ja - tietysti - onnea! Auli & Hanski

    VastaaPoista